lauantai 21. syyskuuta 2013

Uusien tuulien pulla

Ennen koulun alkua tsekataan tarvikkeet, ostetaan kynät/kalenterit ja valmistaudutaan tulevaa syksyä varten. Takaisin koulun penkille sitten vaan! Oli aika jättää hyvästit työpöydälle ja siirtyä uuteen oppilaitokseen. Tämänkin kunniaksi ajattelin leipoa työkavereille pullaa voisilmällä. 

Pulla on mainio herkku. Se on kaikkien suosikki ja perinne herkku kahvin kanssa. Lisäksi pulla on moniin muihin leivoksiin nähden kevyt leivonnainen (lehtitaikinasta tehtyihin/keksipohjaisiin verrattuna) Sen voi valmistaa myös veteen maidon sijaan ja sokerin määrässä on varaa nuukailla. 

Omat pullani teen 5dl peruspullataikinasta käyttäen tuorehiivaa,margariinia voin sijaan ja veteen/kevyt maitoon. Sokeria laitan täyte/voisilmäpulliin vähemmän. Myös jauhoja jätän lisättäväksi muotoiluvaiheeseen, ettei pullista tule liian kovia rakenteeltaan. Pullien kohottua liinan alla muotoilen niihin kuopat, ripottelen raesokerit reunoille ja lisään pienen nokareen rasvaa keskelle. Paistaessa annan niiden ruskettua kultaisiksi pinnalta, mutta varon polttamasta niitä sen tummemmiksi. Kardemumma on pakko olla! Rakastan sen tuoksua^^ 


I Will do it my Way Omenasose

Tänään loikoilin vilttiin kääriytyneenä pitkälle keskipäivään maraboun 89%sylissä ja katselin läppäriltä Sex and The Citya (pieni paheeni) ja PITKÄSTÄ AIKAA! 
En edes muista, milloin viimeksi olen nauttinut rauhassa viikonlopun ylhäisessä yksinäisyydessäni ja omassa kotona. En aio edes perehtyä anatomian oppikirjoihin tänäpäivänä, vaikka teokset yöpöydällä huutavat huomiota. En aio vastata tänään.
Tänään toteutan itseäni jotenkin.. piirrän kenties jotain, laitan pentikin nätit kynttilät palamaan ja teen 6l omenasäkistä sosetta. Omalla tyylillä. Keittiöstä uupuvat sekä sauvasekoitin, että survin, mutta se ei meitä haittaa :) nautitaan syksystä ja tehdään asiat omalla tavallamme!

Omenasose vaniljainen: tällä reseptillä tulee n.2 kattilallista sosetta

>6l omenoita
>2tl vaniljasokeria
>1 kanelitanko tai vaniljatanko (voi jättää pois)
>sokeria oman maun mukaan 
-> yleinen ohje on n.1dl omenakiloa kohden, mutten itse tykkää tehdä niin makeaa
>6dl vettä

1. Paloittele huuhtelemasi omenat lohkoiksi
-> mikäli käytät sauvasekoitinta, ei sinun välttämättä tarvitse kuoria omenoita
2. Laita vesi kiehumaan sokereiden kera (tangon kanssa, mikäli käytät)
3. Lisää omenalohkot kattilaan ja keittele välillä sekoitellen (n.5min)
4. Ota kattila liedeltä, poista tanko ja soseuta pehmenneet lohkot
-> mikäli haluat samettisempaa omenasosetta, anna lohkojen pehmetä pidempään liedellä
5. Annostele rasioihin, pakasta tai laita viileään






Soseutin omenat puhtaalla lasipurkin pohjalla  (vinkki opiskelijatalouteen esimerkiksi)


Ei ole olemassa muureja
On vain siltoja
Ei ole olemassa suljettuja ovia
On vain portteja 
joiden läpi kuljetaan säihkyvin silmin
huulilla varjoja syvempi hymy
kohti paikkaa 
missä virrat kohtaavat kuin janoavat suut
(Duende, 1996)



torstai 19. syyskuuta 2013

Mainio marjaherkku kahdenkesken

Syysiltoina on mukava järjestää yhteisiä herkuttelu-/ateriointihetkiä ystävättärien kanssa. Parasta on se fiilis kun maha on täynnä, istutte yhdessä pöydän ääressä miettien elämän syntyjä syviä :)
 
- ruusut on ihania! Kiitti Anna
Jos sattuu tulemaan kiire tarjottavien kanssa, voin aina luottaa tähän herkkuun. Se vie kielen mennessään, on kätevä valmistaa ilman sen kummempia kommervenkkejä, sekä lisäksi se on suhteellisen kevyt. Uusi tuttavuuteni uusien opiskelutovereiden lisäksi näyttäisi olevan kaurajäätelö :) 
Ryyditin jälkiruokaa viron tuliaisella, eli makealla liköörillä. 

                              

eli Mainio marjaherkku: (kolmelle lasiin/annosmaljaan koottuna)

>Oatlyn vaniljanmakuista kaurajäätelöä 
-> purkin koko riittää mainiosti kolmeen keskikokoiseen maljaan/lasiin
>haluamiasi marjoja (mustaviinimarjat, sekä mustikat ovat omia suosikkeja)
-> juhlavampi annoksista tulee, kun ne koristelee lopuksi es. suklaasulalla ja karhunvadelmilla tai kirsikoilla
>loraus vaniljasiirappia tai hunajaa
>liraus likööriä
>unikonsiemeniä
- annoksista on helppo koota erilaisia variaatioita mielen mukaan

1. Kokoa jäätelö, sekä täyteainekset kerroksittain annosmaljoihin
2. Lorauta väliin likööri, sekä siirappi/hunaja
3. Koristele päällimmäiseksi tulevan jäätelökerroksen pinta unikonsiemenillä
4. Anna jälkiruokien olla pakkasessa ennen tarjoilua

                                   


keskiviikko 28. elokuuta 2013

Avokadolevite

   Margariinia, tai voita en käytä leivälle..ja oikastaan leivonnassakin pyrin välttämään kovempia rasvoja, mikäli se ei muuta lopputulosta merkittävästi. Silloin tällöin kun
järjestetään iltamia taikka yhteisiä päivällisiä tms. tekee mieli kuitenkin tarjota leivälle jotain maistuvaista ja avokado on mainio valinta. Päätin julkaista reseptini ystävättäreni kehotuksesta. 




Reseptiä on helppo muokata mieleiseksi ja avokado säilyy vaikka sen väri muuttuukin
     ruskehtavaksi jääkaapissa.. eli
                              
   Avokadolevite:
> 1 pehmeä avokado
> mausteiksi käyvät pippurit,timjami,oregano,suola tms.
> valkosipulin kynsi 
> auringonkukan siemeniä, sekä pellavansiemeniä, myös muut siemenet käyvät
> 1tl öljyä sekä puoli rkl vettä

1. Halkaise avokado kahtia ja kaiva sisus tarjoiluastiaan. 
-> muhenna veitsellä pehmeäksi ja lisää hienoksi murskattu valkosipulin kynsi joukkoon
2. Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi
-> säilyy kylmässä hyvin viikon verran, suojaa kelmulla tai kannella hyvin


                           

Hyvä Puuro sekä Supersalaatti

Tämä on oodi aamupalalle. Päivän paras hetki, se "zeniläinen" -on kun istahdan keittiön pöydän ääreen aamulla lehtineni saksofonin soidessa radiossa taustalla, ja saan syödä lämmintä puuroa ruisleivän kanssa. Opin puurolle ja aamupalalle oikeastaan vasta armeijassa..ja miksipä sitä hyväksi opittua muuttamaan. Aamupala on terveen ihmisen valinta. Energiaa riittää aamupäivälle, ja ruokarytmi säilyy tasaisena.

Oma miksaukseni puuroa menee näin:

                                              Hyvä Puuro
                                   >20g täysjyvä kaurahiutaleita
                                   >20g Nallen Kuntokaurahiutaleita
                                   >vettä ja ripaus suolaa
Lisukkeeksi laitan mustaviinimarjoja, mustikoita sekä banaania sekä milloin rusinoita,omenasosetta,viinirypäleitä, tai hedelmiä. Aivan mainiota ja maha kiittää:) 

                                       

toinen mainio resepti onnistuneelle aamulle ja välipalalle on salaatti kera makeiden lisukkeiden. Täyttävä salaatti on hyvä välipala.

                                                             Supersalaatti: 
                                               >punakaalia (puolikas riittää)
                                               > (laitan joskus lehtikaalia)
                                               >kirsikkatomaattia
                                               > 1 napakka, kiinteä omena
                                               >rusinoita, taikka viinirypäleitä
                                               >rasvatonta raejuustoa

Jos haluaa salaatista lihaisamman, siihen sopii esimerkiksi tonnikala, kanapalat, taikka keittokinkkusuikaleet



                                              
                                

lauantai 17. elokuuta 2013

Se paljon puhuttu.. "Arjen Luksus"

Blogi on ollut hiljaisempi pari päivää, ja niin on ollut kamerakin. Syynä tähän pitkät 12h työpäivät. Koetan korvata lomailujani ennen opiskelun alkua.. työmoraali ei anna periksi olla poissa ilman korvaavia tunteja, mikä on tavallaan hyvä asia :D
Enkä oikeastaan keksinyt mitään mistä kirjoittaakaan.. keittiö on ollut pitkien päivien takia ilman sen kummempaa elämää. Edes sitä erikoista pullaa ei tullut leivottua serkkutytön palattua lomaltaan Tokiosta. Ihania tuliaisia sain kotikasvohoidoista kirjailtuihin kangaspussukoihin sekä viuhkoihin..en voinut kuitenkaan kiiressäkään olla jättämättä edes rasiallista kaurakeksejä a`la meri. Tänään on kuitenkin lauantai ja saan olla yksin kotona (hox: SAAN) ja päätin että otan siitä kaiken irti vaikka sataisi pieniä mummoja taivaalta.

Kiireen, stressin sekä suorituspaineenkin vuoksi aikakausilehdet, sekä media ovat lähiaikoina nostaneet esille tämän kyseisen asian (eli arjen luksuksen) pyöriteltäväksi ja pohdittavaksi.. mitä se on kenellekin tai miten siihen voi oppia. 
Minulle arjen luksus on rauhoittumista hyvän musiikin kanssa kotiin, leipomalla yllättäen jotain hyvää rakkaalle ystävälle, syömällä kaurapuuroni mustikoiden kera lempi kulhostani ja esimerkiksi käyttämällä lempi jakkuani vaikka menisin vain hakemaan ostoskeskukselta purkin soijajogurttia. Sanottakoon vielä että puurostani en luopuisi ikinä..(enkä 80% tummasta suklaasta joka vie makeanhimot yllättävän äkkiä)

Toiveisiini (ammattiini tulevaisuudessa hyvinvoinnin ja terveyden saralla liittyen) -kuuluu myös elämänlaadun parantaminen työpaikoilla, oppilaitoksilla, kotona yms. Haluan ajatella, että jokaiselle löytyy oma tapansa rauhoittua arkeen, toteuttaa itseään.. olla tasapainossa. Olipa se sitten vaikka Petikkolaisen perheenisän zeniläinen hetki audissa ruuhka-aikaan AC/DC:n thunderstruckin soidessa, taikka nuoren opiskelija-pariskunnan mielestään tekemä hyvä valinta käyttäessään rahansa kaiuttimiin vessassa. 
Oma ohjeeni arjen luksukseen on sen tuominen lähemmäs päivittäisiin toimiin. Varaa aikaa asioille, joista pidät ja jotka haluat tehdä rauhassa (kylpy/suihku,aamupala,lempi tv-sarjasi katsominen). Nopeuta lähtöjä suunnittelemalla asioita etukäteen esimerkiksi seuraavan päivän välipalasi,vaatteet,kotitöiden hoitaminen.. näin yhä harvemmat asiat masentavat tai ärsyttävät kun ne on hoidettu ennakkoon ja olet saanut rentoutua haluamallasi tavalla. 
Ja lopuksi. Älä pihtaile lempivaatteesi käyttöä vain sen takia että se on ollut kallis/et halua sen kuluvan tai tahriintuvan/ei ole juhlapäivä. Huominen on tänään, ja joka päivä voit tuoda juhlaa arkeen vaikka sitten pitämällä sitä lempipaitaasi munkki kourassa kotisohvalla :)

Huomenna on leivontapäivä. Leipä uupuu kaapista jälleen ja sormet kaipaavat taikinaa.. katsotaan mitä saadaan aikaiseksi. Hyvää viikonloppua kaikille ja muistakaa nauttia!

                

  

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Täydellisen ihon maa?

Ajattelin jakaa blogissa oppimaani tietoa/omaa "ihonhoidon filosofiaa", jospa joku saisi uusia ideoita taikka muuta. 

Olen kamppaillut ihonhoidon kanssa lapsesta asti. Aknea ei koskaan ole ollut, taikka couperosaa, mutta iho on kiusallisen herkkä. 
Lapsena ruoka-aine allergian myötä näytin pandakarhulta. Silmänympärykset ja kaula punoittivat ja iho rapistui kuivuudesta. Fiksuna äitini siedätti pikkuhiljaa lapsensa porkkanaan, omenaan, sitrushedelmiin, sekä (valitettavasti) myös suklaaseen :D eikä aikuisiällä ongelmia ruoka-aineiden kanssa ole ollut. Atopia vaivaa silloin tällöin edelleen, sekä pintakuivana ihollani on tapana puskea kipeitä näppyjä. Kadehdin Japanilaista posliininpehmeää maitoihoa.
Aina voi parantaa ja teininä päätin, että vielä joku päivä löydän juuri omalle iholleni sopivan hoitorytmin sekä täsmätuotteet joita en vaihda ikinä.
Läheltä liippaa jo. Perusta alkaa olla kunnossa ja itseasiassa lukemalla oppii, kuten myös virheistä joita on tehnyt oman ihonsa kanssa. Jättänyt pinnan liian kuivaksi, kuorinut liian usein tai käyttänyt sopimattomia tuotteita.

Mieltä mullistavaa tähän aihealueeseen liittyen tapahtui viime vuonna lukiessani Japanilaisesta ihonhoidosta. Tässäkin tapauksessa viisaus nousee idästä auringon lailla.
Etelä-Eurooppalaiset ihonhoitotuotteet yms. vahvistavat jalansijaansa markkinoilla myös Suomessa. Ilmasto on kuitenkin hyvin erilainen lämpimissä maissa, kuten myös iho. Suomalaisten tulisikin monien kosmetologiaan perehtyneiden ammattilaisten mielestä kallistua enemmän Kanebon puolelle niin sanotusti. Syvennän vähän, jotta ajatus tulee selvemmin esille.

- Japanilaisen "ihonhoidon filosofian" -mukaan ihoa hoidetaan huolellisella puhdistuksella, jonka jälkeen vielä huolellisemmalla kosteutuksella
Itseasiassa ystävättäreni on oiva malliesimerkki. Ikävä akne väistyi, kun hän keksi kosteuttaa ihoa illalla pelkän kuorinnan ja kasvoveden sijaan. 
Pakkelikerrosta ei enää tarvittu. Pohjan ollessa kunnossa, kevyt kuultava meikki riittää viimeistelyyn.

- Japanissa ideaali iho on melaniiniläiskävapaa, luonnollinen, kuulas ja terve. 
Meikkivalmistajien tuotteista monet on suunniteltu kestämään paremmin kosteassa ilmastossa, jonka vuoksi tämä piirre yhdistettynä hyvään hinta-laatu suhteeseen ovat saaneet monet ostamaan tuotteensa Japanilaisilta valmistajilta.

Löysin aivan täydellisen 2puhdistajan Sensailta (Silky Purifying Creamy Soap step2). Puolikkaan herneen kokoinen nuppi riittää puhdistamaan kasvot kauttaaltaan nariseviksi valmiina yö/päivävoiteelle. Voin kertoa, että tuote on kestänyt koko vuoden. Suosittelen lämpimästi.


Kiinnostuin, perehdyin ja tässä on lopputulos, jota toteutan arkena:

Japanilainen ihonhoitorutiini: 
1. Meikin poisto: 
> ensin iholta poistetaan öljyliukoinen lika (tali+meikki) vasta tämän jälkeen puhdistetaan itse iho. Öljyisiä puhdistusaineita ei tule käyttää meikin poistoon.
2. Ihon puhdistus: 
> hellävarainen puhdistaja poistaa iholta vesiliukoisen lian (hien+pölyn+kuolleet ihosolut) Aamuisin riittää pelkkä vesiliukoinen puhdistus
3. Kosteutus: 
> hoitovesi valmistaa kasvot seerumille/kosteusvoiteelle
4. Täsmähoito:
> jos iho kutisee,kiristää,rypistyy on seerumi/uute hyvä apu (hyaluronihappo kosteuttaa ja kiinteyttää, lakritsiuute hoitaa tulehduksia, sekä allergista ihoa, teepuuöljy desinfioi kipeät finnit)
5. Sinetöi: 
> kosteusvoiteella. Vältä liian rasvaista voidetta, joka ei imeydy ihoon

- hoidan samalla kaulan ja dekolteen, sekä kämmenselkien ihon laittaessani yövoiteen ennen nukkumaan menoa. 

Hyödynnettäviä japanilaisia ihonhoito-ohjeita: 

1. Varo melaniinin ylituotantoa. Se aiheuttaa maksaläiskiä ja värivirheitä. Korkea aurinkosuoja on tärkeä melaniinintuotannon hillitsemisessä
2. Käytä aikaa. Ihonhoidossa tulee käyttää yhtä paljon aikaa illalla, kuin meikin levittämiseen aamulla. Jos meikkaustuokio kestää puoli tuntia, hoida kasvoja illalla naamiolla
3. Syö puhtaasti. Kypsentämättömät, tuoreet kasvikset,tuore kala, sekä hiilihapoton vesi

Ruokavalio on terveen, hyvinvoivan ihon perusta. Siitä ei pääse mihinkään, eikä siihen ole oikoteitä. 

 

Kuitenkin.. kuten suomessa, on japanissakin neljä vuodenaikaa ja iho kohtaa samantyyppisiä ongelmia ilmaston vuoksi, verratuna lauhkeampaan ja kuumempaan ilmastoon etelässä. Ohut ja herkempi iho höytyy kenties paremmin Japanilaisesta ihonhoitokulttuurista.
Ainakin vielä tähän asti on toiminut.. :)

lauantai 3. elokuuta 2013

Fröknäcke

Eli näkkileipää ruotsin tyyliin.  
Lauantai on tyypillisesti "menopäivä" jolloin käydään kaupungilla, lounastetaan/kahvitellaan ja vietetään aikaa hyvien frendien kanssa. Poikkeuksena tämä päivä on pyhitetty kotoilulle Sunnuntain sijaan. 
Kävin eilen kirjastolla lainaamassa pari klassikkoa illaksi (sekä pari Lucky Lukea ja Modesty Blasea, koska oli pakko :) ) ja vaikka päivällä velvollisuus kutsuu pyykkivuoren ääreen jne jne, aion rentoutua illalla (upottaa sormet näkkäritaikinaan kenties, sillä leipä näyttää loppuvan). 
Reseptinä käytin Jeanettes Viktresan-blogin ohjeen pohjaa (http://jeanettesviktresa.blogspot.se/2012/06/recept-froknacke.html) Pientä virkistystä kääntää suomeksi, ja saanpahan "hyvän tekosyyn" soittaa/viestittää tädilleni ruotsiin, jos en jotain ymmärrä.

*Fröknäcke*:                              
> 1dl solroskärnor 
> 1dl sesamfrön
> 1/2dl linfrön
> 2msk pofiber (eli perunakuitua)
> 1/2dl kokosfett (voi,margariini, öljy käy)
> 2 1/2dl vatten
> 1tsk havssalt sekä hieman sormisuolaa ripoteltavaksi pinnalle ennen paistoa
- leipämausteet sopivat myös hyvin (Brödkryddor)

1. Sekoita kuiva-aineet keskenään kulhossa
-> lisää keitetty kuuma vesi+rasva ja tasoita massa
2. Kaada leivinpaperille (30x33cm) ja levitä pellille tasaisesti ohueksi levyksi
-> ripottele suolaa pinnalle
-> viillä veitsellä taikina valmiiksi paloiksi, tai jätä levyksi 
3. Paista 150 -asteessa 45min
-> laita virta pois uunista avaa luukkua hieman ja jätä näkkileipä lepäämään pariksi 
    tunniksi tai nosta uunista ja maista ensimmäinen kuumapala <3




Muokkasin reseptiä vähän. Kookosrasvan sijaan laitoin puoli desiä öljyä ja ostin näkkäriä varten siemensekoitetta. Perunakuitu ei ole välttämätön, mutta rakenne tulee paksummaksi ja täyttävämmäksi. 
- laitan kuvat mukaan omasta lopputuloksestani kun ennätän -


torstai 1. elokuuta 2013

And we have oatmeal cookies before fall

                                           Tervehdys elokuu! 

                     
Elokuu on vielä lämmin kuukausi. Aurinko paistaa (jos paistaa) ja sato alkaa näyttää kypsyneeltä. Vaikka toisaalta kouristaa ajatella västäräkkien, sekä mustarastaiden lähtöä kaukaisille maille. Kuka mut sitten herättää.
Syksyyn valmistautuminen on haikeaa, siltikin miellyttävää omalla tavallaan.
Syksy 2013 -muotiviikkojen inspikset pääsee toteuttamaan käytännössä eli vähän piristämään, syventämään tai muuttamaan tyyliään, sekä vaatekaappia tulevaa sesonkia ja lukuvuotta varten. Itselleni taidan ostaa tyylikkään repun <3 

                    

Kypsynyt, kullankeltainen viljasato herautti veden kielelle pyöräillessäni pellon ohi tänään. Nams. Teen kaurakeksejä! Mikä muu olisi yhtä elokuista kuin appelsiiniset kaurakeksit parilla hipulla valkosuklaata? Sanopas se.

Resepti on äidiltä saatu "kapiolahja", jota olen muuttanut vähän omannäköisekseni. Kekseistä tulee helpommin käsiteltäviä kun maltat laittaa puolikkaan ruokalusikallisen ja jätät leviämisvaraa. Vaikka toisaalta valtavat, rapeat ja pitsireunaiset jättiläisetkin ovat syntisen ihania.

*Oatmeal Cookies from the Sun* (n.20kpl)
> 0.5dl öljyä (tai 50g margariinia)
> 2dl kaurahiutaleita
> 1rkl vehnäjauhoja
> 1dl sokeria
> 1tl leivinjauhetta
> 1 muna
> 1 appelsiinin kuori+ mehu (sen verran että rakenne pehmenee)
> 0.5tl vaniljasokeria
> valkosuklaata vuoltuna pinnalle

1. Sekoita ainekset keskenään
-> pese ja raasta hedelmän kuori mukaan taikinaan ja lisää mehua joukkoon jonkin verran
2. Annostele seos lusikalla levinpaperille pellille (puolikas ruokalusikka riittää) 
-> ripottele valkosuklaata pinnalle halutessasi
-> muista leviämisvara ja varo pellin reunoja, jos haluat symmetrisiä, kauniita keksejä
3. Paista 200 -asteessa keskitasolla muutama minuutti
-> palavat herkästi, joten ole tarkkana!
4. Jäähdytä ennen siirtämistä tarjolle tai säilytykseen, etteivät rikkoudu käsiin

Ladataan kuvaa Ladataan kuvaa

-> ennen paistoa ja paiston jälkeen. 
Pidän siitä, että kekseihin jää ohuehkoja "appelsiininkuorisattumia" 

Voi vadelma!

Ainoa marja, mitä kerään tänävuonna on vadelma. Mustikat (lempparini) tuntuivat kuivuneen varpuihin täällä etelässä sään vuoksi ja yksin käsikopelolla niitä olisi tullut vaivannäköön nähden liian vähän.. Ostan siis mustikkani talvella kaupasta, sillä haluan syödä marjani (itseasiassa suositusten mukaan n.80g naiselle/pvässä on hyväksi)
Mutta vadelmia keräsin litroja. Juoksulenkille otin mukaan pieniä muovipusseja, jos nyt sattuisi jotain löytymään lenkkipolun varrelta. Lähden liikenteeseen yleensä 19:40 ja ennätän suihkuun 20:40, marjoja sattui löytymään niin reilusti, että olin kotona kädet tahmeina ja rättiväsyneenä 22:30 :D Kiva että niitä löytyi, mutta taidan jättää pussin kotiin ensikerralla. Ihan niin innostunut marjastaja en myönnä olevani.
Osan pistin pakkaseen heti, mutta osasta voisi kehittää jotain hyvää säilykettä.
                                     
                  

Pehmeäkuorisena marjana hilloaminen suoritetaan luumuihin verrattuna eri traditiolla. 

*VADELMAHILLO*
> 1kg (2l) vadelmia
> 700g (n.6-7dl) sokeria 
> 1/2dl vettä

- säilöntään tarkoitetut tölkit ja kannet kannattaa jättää kylmään veteen yöksi. Pese ne sen jälkeen pesuaineella

1. Lado marjat kerroksittain sokerin kanssa kattilaan
-> jätä mehustumaan pariksi tunniksi
2. Laita korkit ja kannet kiehuvaan veteen ja keitä niitä jonkin aikaa
3. Kuumenna lasitölkit uunissa 125 -asteessa vähintään 15 minuuttia
4. Kuumenna marjat hiljalleen kiehumispisteeseen 
-> anna keittyä miedolla lämmöllä noin 30min, kunnes liemi tasoittuu
-> ravista silloin tällöin kattilaa, ettei pala pohjaan (älä sekoita)
-> kuori vaahto huolellisesti pois (reikäkauha on hyvä apuri)
5. Tölkitä hillo kuumana kuumiin purkkeihin piripintaan. Sulje heti.
-> anna jäähtyä rauhassa ja nosta viileään, hämärään paikkaan
-> onnistunut lopputulos näkyy kannessa, joka painuu hiukan sisäänpäin


jos kädet näyttävät tältä, en halua tietää mitä suunympäryksille kuuluu. Onneksi olin myöhempään liikenteessä kuin koiranulkoiluttajat ja sauvakävelijät




keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Haisulineule



   Löysin lomalla aittaa penkoessani unohdetun Part Two pulloverini. Ajattelin tulevaa syksyä, sekä vähän graafisempia lupauksia muotimaailmalta sesongin lookiin (kukkaroanikin) ja kuvittelin itseni neuleeseen edustamaan jotain old school tyylistä, pelkistetympää ja hieman grungempaa versiota mustassa kietaisuhameessa tai jotain.. tuolla se neule tuulettuu ikkunalaudalla. Tunkkainen haju on inhottava ja lapussa lukee "käsin pestävä". En aio uhmata sääntöä, joten ei kai auta kuin lähteä nyrkkipyykille.. mutta miten se meni oikeaoppisesti?






Nämä ohjeet sain soittaessani tädille:
  • Pesulämpötila saa olla max 40 astetta, vähempikin riittää.
  • Älä käytä kloorivalkaisua.
  • Liuota pesuaine huolellisesti veteen ennenkuin laitat pestävän joukkoon
  • Pese ja huuhtele tasaisen kädenlämpöisessä vedessä.
  • Pese hellästi puristellen/painellen. Älä liota taikka hankaa.
  • Voit lingota kevyesti tai rullata neuleen paksun froteepyyhkeen sisälle puristellaksesi enimmät vedet tehokkaasti pois.
  • Kuivaa neuleet vaakatasossa mittoihinsa oiottuna.
  • Vältä kuivatessa suoraa auringonvaloa, se voi kellastuttaa villavaatteen.
  • Älä kuivata rumpukuivaajassa.
  • Villakankaiset vaatteet, kuten miesten puvut, naisten jakkupuvut ja villamekot on hyvä pesettää pesulassa. Oikeasti.
  • Muista säilytys! Villavaatteet pysyvät hyvinä ilmavassa, kuivassa paikassa suojassa tuhohyönteisiltä ja kosteudelta.
Vaate on kiva, enkä tahtoisi heittää sitä vielä mäkeen. Toivottavasti osaan huoltaa sitä nyt vähän paremmin. 
Onneksi pullover on laadukkaampi ja antaa helpommin anteeksi, kuin hennes&mauritz.

minä ja äiti nyrkkipyykillä laiturin nokassa (kuvien kopiointi kielletty!)
                       

Our Philosophy



 


"Slow Food stands at the crossroads of ecology and gastronomy, ethics and pleasure. It opposes the standardization of taste and culture, and the unrestrained power of the food industry multinationals and industrial agriculture. Our association believes in
the concept of neo-gastronomy - recognition of the strongconnections between plate, planet, people and culture."
 - slow food international website-

                 

Korkkareissa, Furla olalla voin siltikin sanoa olevani pohjimmiltani maalaisjärjellä toimivaa vanhan kansan mallia.  
Olen oppinut lapsena vatkaamaan munia,keräämään yrttejä,säilömään,pilkkomaan juureksia, sekä kitkemään kasvimaata. Kaikkien apua tarvittiin mökillä talon tötiä hoitaessa ja lapset tekivät sen minkä halusivat ja jaksoivat. Yhteenkuuluvuus, sekä energian kulutus ja oppiminen toimivat terapiana ja olivat varsinainen hyödyke myöhemmin ajateltuna. Ruoalle oppi antamaan arvoa. Haluan edelleen ravintoa joka tekee minulle hyvää.
Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Vanha en ole, mutten ole myöskään muuttamassa tapojani. Teen itse leipäni ja kerään säilykkeeni ja saan pakkasessa odottavien Superfood-pommien lisäksi sellaisen stressinhelpotusloman metsässä kulkiessani (fyysisen hyödyn lisäksi), etten juurikaan vilkaise stressipalloihin,unilääkkeisiin,taikka terapiapiireihin. 

Lounge Beats by Paulo Arruda <3
http://www.youtube.com/watch?v=i6haeg3SwbM

Hyvä ruoka, sen tekeminen itse ja nauttiminen hyvässä seurassa, hyvän musiikin ja (tietysti hyvän) viinin kera on vaan jotain niin arvokasta.

                                      
                                     
PS. Jos vietät rokuliaikaa 14.8 ja kiinnostuit, suosittelen vierailemaan Maalaisten iltatorilla klo 15-20 ;)
http://www.slowfoodhelsinki.fi/news.php


Kesätanssien Brita

 Vielä on kesää jäljellä..

Tämä leipomus syntyi mökkiseutumme maisemissa Pielavedellä, joka on varsinainen "stadilaisen paratiisi" kaupunkielämän sykkeen jälkeen (vaikken stadilainen olekaan).

Teki mieli kokeilla jotain uutta, vähän haasteellisempaa ja raikkaampaa juhlapöytään. Valitsin Britan.
Resepti oli onnistunut valinta. Makkaroiden, savulahnan ja perinteisen pullataikinapiirakan lomaan mahtui yksi tällainen "pehmoilukakku". 90-vuotias isoäitini sisko, joka yleensä vastaa "ee ennee" kun lisää syötävää tyrkytetään, ojenteli kärkkäästi lautasta " jos sitä yhen palasen raaskis ottoo sitä valakeeta kakkuva"

                                          

:Kesätanssien Brita:

-kakkupohja:                                     -täyte: 
> 150g voita/margariinia                      > 1l kuorettomia omenakuutioita
> 3 munankeltuaista                             > 1-1 1/2dl sokeria
> 1 kokonainen muna                           > 1dl konjakkia (vaniljakonjakkia, jos löytyy)
> 1 1/2dl sokeria                                 > 1 kanelitanko
> 1/4dl maitoa                                    > 2rkl perunajauhoja + 2rkl vettä
> 2 1/2dl vehnäjauhoja                        > 1prk vispikermaa + tomusokeria 
> 1tl vanilliinisokeria                           - marenki: 
> 1 1/2tl leivinjauhetta                        > 3 munanvalkuaista
                                                         > 2dl sokeria
                                                         > mantelilastuja tai rouhetta

1. Vaahdota keltuaiset+muntat+sokeri ja lisää maito, sekä sulatettu rasva varovasti
-> levitä uunipellille leivinpaperin päälle tasaiseksi pohjaksi
2. Vatkaa marengin valkuaisia hetki ja mausta sokerilla vatkauksen aikana
-> levitä pohjataikinan päälle
-> ripottele myös mantelilastut pinnalle
3. Paista 175 asteessa keskitasolla 15-20 minuuttia ja anna jäähtyä
4. Mittaa kattilaan omenakuutiot, sekä muut hillokkeen ainekset
-> keitä seosta pari minuuttia, kunnes omenakuutiot pehmenneet kylliksi ja seos paksuuntuu
-> anna pulpahtaa ja nosta liedeltä
-> jäähdytä perusteelliesti ennen levittämistä
-> voit jatkaa löysähköä täytettä omenasoseella/hillolla niin siitä tulee runsaampi!
5. Leikkaa kakku halki ja nosta pohja tarjoiluvadille
-> vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta tomusokerilla mieleiseksi
-> poista hillokkeesta kanelitanko ja levitä britapohjaan, lisää kermavaahto ja nosta kansi 
    varovasti päälle

  

Juhannuksena tätä samaista britaa leivottaessa tehtiin myös taikoja. Keräsin saunasta tultuani pyyhe päällä pihan niityltä ne 7 kukkaa, joista yksi oli vielä juhannusruusu (kuivittelin sen vielä ryydittävän taikaa) mutta minkäänlaisia unia prinsseistä valkoisine ratsuineen ei näkynyt. Jalat nokkosenpistoilla ja kädet täynnä itikanpuremia. Jos ensi kerralla sitten.. 



Loppukesän Luumuhillo


Enpä muista milloin olen viimeksi tehnyt itse hilloa. Lapsuuden kesiltä muistan ison keittoastian tuvan pöydällä, sekä lukuisat kuumennetut ja valtavan kokoiset Karhu-tölkit, jotka täytettiin piripintaan viinimarjahillolla.
 Kun mummosta aika jätti ja komeroon jäi tyhjä paikka, päätin opetella tekemään itse hilloni. Tiedänpähän mitä pistän suuhuni ja saan käsille/aivoille jotain tekemistä rakkaushuolien vatvomisen sijaan. Alkuhuumassa ensimmäisten kokeilujen aikaan tölkit jäivät streiloimatta, kannet keittämättä ja marjat perkaamatta -> lopputulos ei ollut kovin imarteleva. Kannet jäivät kuprulle, rakenne oli liian löysää ja tölkkien reunoja koristivat vaahtovanat. Äitini yritti hymyssä suin piristää pettyneen mieltä säilyttämällä mummon valtavat tölkit jenkkipakastimessaan, vaikka ne veivät kaiken tilan :) aww..kiitos äiti <3

                                             
Nyt löysin halvalla pyöreitä ja kyllin pehmeitä luumuja kaupasta ja päätin, että kokeillaan vielä tehdä hilloa talven varalle. Kolmas kerta toden sanoo ja taisin kerrankin onnistua. Purkit odottavat vielä avaamista (mutta säästin ylijäämän lisättäväksi aamupuuroon, sanotaanko että hyvää tuli) 


*LUUMUHILLO* Marttojen tapaan: 

> 1kg luumuja
> 3,5dl vettä
> 600g (eli 7dl) sokeria

- mietin aluksi, miksi sokeria tulee niin tuhottoman paljon ja löysin vastauksen:
Hilloon käytetty sokeri on tärkeä tekijä säilyvyyden kannalta. Sokeri sitoo suurimman osan marjojen vedestä ja näin homeiden, hiivojen ja bakteereiden toiminta estyy. 
Hillo säilyy, kun
  • sokeria käytetään vähintään 500 g marjakiloa kohti
  • tölkki suljetaan ilmatiiviisti ja varastoidaan viileässä.
Jos sokeria käytetään vähemmän, on säilyvyyden varmistumiseksi lisättävä säilöntäainetta. Sokerilla on merkitystä myös hillon rakenteen muodostajana sekä värin ja C-vitamiinin säilyttäjänä.
tölkit kuumentumassa (varo näppejä, poltan ainakin itse aina sormet leikkiessäni kotia)

 Ohje löytyi osoitteesta http://www.martat.fi/ruoka/sailonta/ josta on melko helppo löytää vastaukset kaikenlaisiin kotitalouteen liittyviin kysymyksiin hilloista kashmirneuleiden huoltoon, eipähän tarvitse soittaa sukulaisia/vanhempia hulluuden partaalle kysymällä neuvoa alvariinsa                        


- Toimi näin:

- laita kannet ja tölkit likoamaan kylmään veteen yöksi ja pese huolellisesti pesuaineella
1.  halkaise, poista kivet ja kuoret ja pilko luumut kuutioiksi
-> laita tölkkien kannet poreilemaan kuumaan veteen 
-> kuumenna lasitölkit 125-asteisessa uunissa vähintään 15min. (kuuma aines täytetään aina       kuumiin tölkkeihin)
2.  keitä vettä+sokeria paksupohjaisessa kattilassa noin 10min 
    (ohutkin käy, mutta vahdi herkemmin, ettei seos pala pohjaan)
->  Lisää luumut kattilaan ja keitä luumuja miedolla lämmöllä noin 30min.
-> ravista kattilaa välillä, älä hämmennä ettei hillo soseudu liikaa 
-> seos on valmista, kun se paksuuntuu hieman ja hedelmät painuvat pohjalle
3. kuori vaahto huolella! 
-> (itselläni ei ole reikäkauhaa, mutta kuoriminen onnistui tavallisella kauhalla) 
4. tölkitä hillo sukkelasti kuumennettuihin purkkeihin piripintaan, sulje kannet tiukasti ja         anna jäähtyä rauhassa
-> varastoi hillopurkit viileässä, hämärässä paikassa (jääkaappikin käy). Huomaat, että
    hilloaminen onnistui, kun kannet painuvat hiukan sisäänpäin.


                                               


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Jotain hyvää, jotain sopivaa eikä liian hienoa, jotain ylitsepursuavan makeaa..



Uuniomenat!

Täyte on sovellettu netistä löytämieni reseptien mukaan. Kokeilin erilaisia rakenteita ja tämä oli aivan mahdottoman ihana, vaikka jälkiruoka ei esteettisiä pisteitä saakaan! Poistin kodat omenoista veitsellä ilman omenaporaa.
Vaniljasiirappi on tuliainen Virosta ja sopi valeltavaksi omenoihin  mainiosti.
Annoksessa on noin 260kcal, joten melko kevyt tarjottava.

Vaniljaiset Uuniomenat valkosuklaa-limerahkalla (kahdelle)

> 2 isoa omenaa
=> kairaa omenoista kodat pois ja huuhtele ne ja aseta vuokaan
- marinadi: 
=> n.2rkl vettä sekä vaniljasiirappia omenoiden joukkoon vuokaan
- täyte:
> n. 4rkl kaurahiutaleita
> 2tl kanelia 
> manteleita rouhittuna 
> ripaus kardemummaa 
> 1tl sokeria
> 1tl vaniljasokeria
> margariinia rakenteen sitomiseen
> tilkka vaniljasiirappia 
=> sekoita ainekset massaksi ja täytä kairatut omenat lusikalla tai sormin. Täytteen koostumusta muutat helposti lisäämällä kuivia aineita tai nesteitä, näin saat mieluisimman maun ja rakenteen omenoille. Varo ettei täyte jää kuitenkaan liian pehmeäksi, sillä käsittely paiston jälkeen sekä täytteen lusikointi omenoihin vaikeutuu.

- lisuke: 
Käytin omenoissa Valion valkosuklaa-limerahkaa, jonka sekoitin pehmeämmäksi. Kokeilisin jäätelön kera!

- Paista omenoita keskitasolla 200 -asteessa noin 50min tai kunnes ovat pehmenneet kylliksi

 

Unelmasämpylät

Kuten vanhat ohjekirjat neuvovat, kannattaa keltanokan aloittaa leipomisen saloihin tutustuminen leivästä.
Leipä on halpa, monipuolinen, sekä helppo leivottava. 
Opettelin itse tekemään leipää muutettuani Vantaalle kauas kotiseudultani Savosta vuosi sitten. Ihastukseni oli tarkka leipuri ja viikonloppuisin leivoimme yhdessä kunnon pöytäleipää. Sen jälkeen en käynyt kaupassa leipää ostamassa (lukuunottamatta real- ruisleipää, joka on fazerin. Se on terveellinen, vaikkakin se jakaa mielipiteitä erikoisen makunsa puolesta) 

Tämä resepti on oppimiseni hedelmä ja lopputulos. Löysin hyvän rakenteen kokeilemalla ja rakastuin sen ihanan kuohkeaan ja kauniiseen malliin. Maku on mainio, kun taikinan jättää löysemmäksi ja antaa sen kohota rauhassa kaksinkertaiseksi. Ensimmäinen oma reseptini olkaa hyvä :)

                :UNELMASÄMPYLÄT: (n.24 keskikokoista)

                         
> 12dl jauhoja:                                          
-> 5dl sämpyläjauhoseosta, kokojyvä
-> 5dl vehnäjauhoja
-> 2dl ruisjauhoja
> 5dl vettä 
> 50g tuorehiivaa 
tai 1pss kuivahiivaa (sotke ensin jauhoihin ja sitten oikein lämpimään nesteeseen)
> 1rkl sokeria
> 1/2rkl suolaa
> 1/2dl öljyä tai 50g margariinia

- koristeluun:

> unikonsiemeniä ja kaurahiutaleita tai esimerkiksi kurpitsansiemeniä 
- voitele kananmunalla

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää sokeri+suola 
-> alusta jauhot taikinaan vähitellen (jauhopaakkuja ei saa jäädä)
-> lisää pehmeä rasva taikinaan 
2. Jätä taikina löysemmäksi (verrattuna pullataikinaan) 
-> anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi (vähintään 30min)
3. pyörittele kostutetuin sormin taikinasta sämpylät ja aseta leivinpaperille pellille. Muista 
    leviämisvarat! 
4. Voitele sämpylät rikkivatkatulla kananmunalla ja ripottele pinnalle koristukset halutessasi
-> anna sämpylöiden kohota liian alla vielä 15-30min. 
5. Paista sämpylöitä 225 -asteessa noin 15 minuuttia, kunnes sämpylät saaneet väriä ja 
    pohja on ruskettunut hieman reunoilta
                                   
                                     
- Unikonsiemeniä jäi itselleni Juhannuksena Kuopion Kauppahallista. Leivoin unikonsiemenkakkua Hayley`s Cuisine-blogin reseptin mukaan http://hayleyscuisine.blogspot.se/2012/04/aivan-erityinen-appelsiini.html
Oli sekin aivan ihana! Olisi pitänyt kylläkin käyttää korkeareunaisempaa ja pienempää kakkuvuokaa piirasvuoan sijaan, mutta lopputulos oli kiitettävä.